Moi. Ensinnäkin, blogin nimi on aika halpamainen sanaleikintapainen muka-hienolla kreikkalaisperäisellä sivistyssanalla. Antakaa anteeksi, tämä on sentään ensimmäinen blogini koskaan.

Sallikaa esitellä itseni.

Minä:
Minä en kirjoita blogeja. Minä en lue blogeja. Minä en harrasta "verkostoitumista". Minä olen ulkopuolinen eikä kukaan ymmärrä minua. Mutta se minusta.

Tämän blogi-juitsun ideana on esittää ajatuksiani raakoina, spontaaneina ja editoimattomina, jotain mihin minulla on ylitsepääsemättömiä vaikeuksia kyetä jokapäiväisessä elämässäni. Tavallisesti hion timantteja ajatuksiani kunnes viimein saatuani suuni auki jäljellä on vain pieni murunen alkuperäisestä. Hups, puhun vieläkin itsestäni.

Kiitos sivun yläreunassa olevan javascript -virheilmoituksen, tiedän nyt mitä tarkoittaa "WYSIWYG", joka on myös erään erinomaisen yhtyeen kappale, yhtyeen jonka huhtikuiselle keikalle minulla on lippu. Hieno aasinsilta. Joka ei mene minnekään.

Okei, lisää intohimostani.

Rakastan karvaisia miehiä, eiku.

The Stoogesin uusi levy pyörii juuri laittomasti ladattuna tietokoneeni mediasoittimessa. Ihan jees, ostan kyllä kun ehdin, että laskekaapa ne toruvat sormenne siellä. Harmi ettei yksi suurimmista sankareistani basisti Mike Watt, kaikinpuolin hieno mies, juuri kuulu Ashetonin veljesten remakan taustalta. Ehkä vika on tietokoneen kehnoissa rätinäkaiuttimissa, toivotaan niin. Melko hyvä kuitenkin ottaen huomioon että edellinen studioalbumi taisi ilmestyä vuonna 1973.

Olen nyt hionut näitä vähiä sanojani tässä koneella taas turhan pitkään, toivottavasti jatkossa saan enemmän irti itsestäni. Toivon myös että opin kirjoittamaan koodia vähän paremmin ja saan edes taustaväriä vähän muutettua. Aina voi toivoa.

Hyvää naistenpäivää, emakot!